tiistai 11. marraskuuta 2014

Klik!+Boxerit=Klixerit?

Isänpäivä. Mikä ihana tekosyy ommella ittensä mukavaksi. 
Lauantaina tajusin, että isänpäivälahja on hankkimatta. Kyllä, kauppa on vielä auki, mutta...
Jos pitää mennä lauantaina iltapäivällä ennen isänpäivää kauppaan valitsemaan mielenkiinnottomista isänpäivälahjavaihtoehdoista se "joku tosi kiva", en varmaan ole hyvällä tuulella sieltä tultuani. 
Joten, ei kauppaan. 
Vaan, kaavalehdet esille, kyllä niissä jossain boxerit on. Viimeksi iskälle on tullut boxerit tehtyä joskus yli kymmenen vuotta sitten. Olis kai jo aika.




Malli: Trikoo boxerit SK 11-12/2001
Kangas: Nosh Klik!

Klik! tuli varastooni syksyllä, kun Noshilla oli kangas-ylläripussi-tarjous. Valitsin vaihtoehdoista pussin nimeltä "Rakkaudesta pinkkiin". Ja tämä kangas oli yksi niistä rakastamistani pinkeistä. Ja hei, 66 vuotias isä-pappa oli ihan otettu tästä väristä!


Näissä Klixereissä yhdistyi myös kolmas hyvä (ekat siis karmivan kauppareissun välttäminen, ja tietenkin kangasvaraston tyhjentäminen!). Olen ottanut missiokseni kauniiden tasosaumojen aikaansaamisen. Tässä oli hyvä harjoitella niitä, Ihan ei vielä mielestäni priimaa tullut, mutta kelvatkoon. Iskä ei oo ihan yhtä ankara tuomari kuin minä!


Kaavoista todettakoon, että niissä oli se iänikuinen sepalus, jota kukaan ei oikeasti käytä. Kuosittelin sen kaavasta pois. Kankaasta riitti melkein kahdet Klixerit, toisiin yhdistin mustaa yksiväristä trikoota eteen ja taakse. Ja täytyy kyllä sanoa, että näistä tuli oikein kivat! 

Olihan tästä kankaasta alunperin suunnitelmana tytölle hupputunika... mutta näin tässä nyt kävi.
Ai niin, lopuksi vielä kuva siitä ylläri-kangaspaketista.


"Rakkaudesta pinkkiin", jossa mintunvihreä oli hallitsevampi väri! Ihana paketti joka tapauksessa, noista kahdesta muusta kankaasta on jo olemassa suunnitelma, sekä kaavatkin! Jonkun vaan pitäisi leikata ja ommella...


tiistai 28. lokakuuta 2014

Peruspaidan uusi ilme

Ihana ompelullinen viikonloppu takana! 
Kiitos Tampereenalueen ompeluelämää ihmisille! 
Oli kertakaikkisen mahtavaa! 
Viikonlopun aikana tuli selätettyä muutama ufo, ja pari kokonaan uuttakin vaatetta valmistui. Ensimmäisenä esittelyyn pääsevät ainoat, jotka on jotenkin kohtalaisesti kuvattu.
Eli, tyttärelle peruspaitoja 
(mutta kun en tykkää tehdä "vaan peruspaitoja" pitää niihin saada joku juju, jotain minkä vuoksi se vaate ei näytä marketista ostetulta!)


Paidan malli: Formal or Fun (Ottobre 1/2013) 122 cm
omin pienin muokkauksin
Pipon malli: Baggy Loop (Ottobre 4/2013) 53 cm päänympäryksellä
Kangas: Nosh Anemone pinkki ja keltainen farkkujersey



Kuvausilma oli sateinen, ja mallilla taisi pikkuisen tulla vilu. Mutta vaatteista tykkäsi, ja etenkin pipo on päiväkodissa kerännyt ihastelua. On jopa tilattu samanlainen synttärilahjaksi!



Tämä paita oli kauan leikattuna, ilman "resoreita", ja mietin tovin jos toisenkin, että miten tämä paita viimeistellään. Kokeilin kaikenvärisiä resoreita, aplikointimalleja sun muita, mutta kun ei vaan sytyttänyt. Eikä oikein väritkään istuneet tyydyttävästi. Sitten viimeisenä iltana ennen viikonlopun laneja vihdoin sytytti; savanninkeltainen farkkujersey ja iso rusetti. Ja ompelukoneella tein vielä koristetikkaukset resoreiden saumanvarojen päälle. Farkkujersey on ehkä hivenen turhan paksua tuohon resorina käytettäväksi, mutta hätä ei lue lakia! Koristetikkaukset pitää saumat onneksi matalana, niin eivät sitten ärsytä loppukäyttäjää! Rusetti on kiinnitetty käsin ompelemalla, nähtäväksi sitten jää miten käy pesussa.


Toinen paita on sitten tällainen


Malli: Fall Basic raglan paita (Ottobre 4/2013) 122 cm
Kangas: Nosh Polkadots,




Näiden kellotettujen frillojen idea lähti alunperin Miiinullekko blogin ihanasta paidasta.
En kuitenkaan tykkää ommella rypytyksiä, niin päätin tehdä frillat kellottamalla. Ja voi plaah, ja plaah, alkuperäinen on niin paljon kivempi. Kellotuksella olis ehkä voinu saada ihan kivat frillat jos.
a) kellotusta olis ollu enemmän
b) frillat olis ollu kapeampia
c) frilloja olis ollu useampi
mutta,
tämä vähän väsähtänyt lopputulos on ainoa mitä kankasta pystyin taikomaan, koska


tässä on kaikki mitä tuosta kankaasta jäi jäljelle. Frillat jäi kyllä ankeiksi, mutta noidenkin taikominen edellytti hivenen tinkimistä langansuunnista sun muusta...
Mutta siitä huolimatta tyttö tykkäsi, ja hetinytvälittömästi piti saada päälle!
Ompelija itse kai on aina kriittisin arvostelijansa. Vaikka eipä silti, mähän oon ainoa, jonka päässä on ollut tietynlainen visio, ja mä oon ainoa, joka tietää miten surkeasti ollaan visiosta pielessä. Muille ihmisillehän se on vaan pilkullinen paita.



Voittaja fiilis kuitenkin, ainakin tytöllä! 


tiistai 21. lokakuuta 2014

Pakollista perus-juttua....

Pakko joskus vaan ommella niitä perusjuttuja. 
Tällä kertaa oli vuorossa ulkohousut ja pipo.

Malli: Ottobren Turn Around housut (en muista mikä lehti...) pohjana ja melkoisesti muokattuna
Koko: 116 cm
Kangas: Enstex Eurokankaasta

 

Housuihin siis tehty tuplapolvet ja muotolaskokset sivusaumoihin polvien kohdalle tuomaan lisätilaa.
Lahkeisiin ns. tuplapuntit, sisäpunttiin resori, joka menee kivasti nilkan ympärille. 
Ulommassa puntissa kuminauha niin, että lahje menee kenkien kanssa hyvin.
Tässä kuva lahkeesta, vaikkakin ehkä hivenen outo kuvakulma!




Housujen kaveriksi syys-pipo.

Malli: Peruspipo Maija-langasta by Leena/Lankamaailma (ravelry)
Projekti: Peruspipo Miamista (ravelry)
Lanka: Novita Miami 
Kulutus: 58g



Tein suoraan ohjeen lapsi-kokoisen, ihan suoraan ohjeesta. Harvinaista, yleensä on jotain mitä teen erilailla. Miami on aikahyvin Maijan vahvuista, tosin se lörpähtää villalankaa helpommin. Mutta ei kutita, eikä hiosta vielä ennen pakkasia!


Koristeeksi piti pistää sitten tähti, ja materiaaliksi valikoitui automaattisesti jämäpalalaatikosta seepra-tekoturkis! Eläinkuosithan on nyt pop...

Perusompelua vielä lisää, kun tarvittiin ihan vaan paita. Jotain, joka ei olis pinkkiä... äitiä kun rupee pinkki kyllästyttään välillä!

Malli: Ottobren joku raglan peruspaita (taas lehti ja numero hukassa...eikä just nyt jaksa lähtee kaiveleen...!)
Kangas: Trikoo Eurokankaasta, resorit vanhaa Eurokankaan resoria

 

Kangas on lapsen itsensä valitsema. Äiti valitsi sitten keltaiset resorit! 
Ei mitenkään huippu-huippua ole tuo trikoo, ohutta ja jotenkin "lurua"... kyllä ikävä tulee jotain parempilaatuisia kankaita, kuten vaikka Noshia...


Kaula-aukko on huoliteltu resori-kanttauksella, ja peittarilla. 
Tämä on siis niitä 
"ei-kerta-kaikkiaan-mitään-uutta-eikä-erikoista-käyttö-paita".

Nyt odottelen jo kovasti viikonloppua! Silloin on luvassa erityisen paljon ompeluhenkistä aikaa, kun vietetään FB:n Tampereenalueen Ompeluelämää -ryhmän pikkujoulu/laneja/synttäreitä! 

Kirpakoita syyspäiviä!


maanantai 8. syyskuuta 2014

Nyt näkyy tähtiä!

Käytiin kesällä tyttöjen kanssa reissussa. Ja jostain sain päähäni, että niille pitäisi saada "tiimi-takki".
No, keskimmäinen on hinkunut baseball-takkia, ja mulla sattui olemaan Noshin raidallista reosria, niin siitä se ajatus sitten lähti!


Malli: Ottobren jostain numerosta otettu hupparin kaava, jota käytetty pohjana, lisätty reosrit,  poistettu huppu, piirretty alavarat ja vuorit
Kangas: Pinkki ja luonnonvalkoinen college Ompelijan maailmasta,
vuorin tähti-trikoo ja aplikaatioiden paljetti-kangas Eurokankaasta,
raidallinen resori Noshilta


Takkien selkään tein jokaiselle tähden, musta kangas "paljetti-kangasta", joka kiinnitetty kaksipuoleisella liimaharsolla valkoiseen collegeen. Mustan kankaan reunat kierretty kapealla siksakilla, ja lopuksi ommeltu ½cm: saumanvaralla valkoisen collegen puolelta suoralla ompeleella takkiin. Ja sen jälkeen saumanvara (joka ommellessa ole leveämpi) leikattu juuri suoran ompeleen vierestä. Ja takkeja on nyt jo pesty, ja tuntuu kestävän!

 

Ja jokaiselle aplikoitu etunimen eka kirjan takin rintaan. Nämä kirjaimet askarreltu samoin kuin tähti. Ja voi itku, että K on vaikea kirjain saada kauniin mallinen...! 

  

Takissa siis tähti-trikoosta vuori. Ja normaalista baseball-takista poiketen halusin vetskarin.


Täytyy kyllä sanoa, että tytöt on tykänneet, ja itse olen kerrankin oikein tyytyväinen! Onnistuin jopa saamaan raidalliset resorit kaunniisti niin, ettei väärän värinen raita pilkota milloin mistäkin!


Taskuista tuli tosi-tosi kivat!


 

 Ompukkaita syyspäiviä!


torstai 31. heinäkuuta 2014

Niityllä

Mitä tulee mieleen sanasta niitty? 
Vehreää ja kesäistä, luonnonkukkia ja auringonpaistetta, perhosia ja mehiläisiä.

Tai sitten, 
niityllä onkin tällaista:


Malli: Circus Horse -tunika (Ottobre 4/2013) 
muokattu "tuplahelma", lyhyet hihat ja niityllä-kankaasta apinoitu kasvi
Kangas: Nosh Organics Niityllä ja Polka Dots, Marimekko tasaraita aplikaatiossa


 

Jotenkin tulee näitä kuvia katsellessa flamenco mieleen...!


Aplikaatio siis on matkittu tuota kankaan valkoista kasvia silmällä pitäen.
Aplikaation ja mekon välissä on liimaharsoa, ja reunat on kierretty kaksi kertaa suoralla ompeleella, tahallaan hiukan toistensa viereen ommellen. Ja toistaiseksi on kestänyt pesut ja pidot!



Kaula-aukko ja kädentietu huoliteltu Noshin pinkillä resorilla.



Ja tämä niitty oli kieltämättä aika suuri, sillä tämä kasa

on samaa niittyä. Näistä vaatteista ei ole loppukäyttäjien päällä kuvia, 
he kun ovat reilun sadan kilsan päässä. Mutta tässä vaatteista fiilistelykuvat:


Malli: oma boxy -mallinen aikuisten 3/4 -hihainen paita


Malli: Fall Basic raglan paita (Ottobre 4/2013) koko 128cm


Malli: Bias Stripes T-paita (Ottobre 3/2014) koko 128cm


Malli: Spot Fish T-paita (Ottobre 3/2014) koko 86cm


Malli: Kisuliini raglan-body (Ottobre 6/2012) koko 86cm

Ompelukone on ollu kuumana pitkin kesää, vaikka päivityksiä ei ole tullutkaan.
 Kuvia on otettu, joten eiköhän tämä päivitystahti tästä parane! 
Ihania ukkosmyrskyjä ja helteitä kaikille!